submit urlsubmit rss feedadd directory

article

Suomi on Pohjois-Euroopassa Itämeren koillispuolella sijaitseva tasavalta, jonka rajanaapureita ovat Ruotsi, Norja ja Venäjä. Suomen pääkaupunki on maan etelärannikolla sijaitseva Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa, jossa välimatkat suurimpien asutuskeskusten välillä ovat pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusmaa.

Historia


Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, ja sen jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Jo mesoliittisen asutuksen aikaan, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa), pidettiin koiraa kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi Suomessa ehkä jo vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.

Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole vielä tältä ajalta luotettavia kirjallisia lähteitä.

More on [ Suomi ]


directory of related categories

 

 

 
Suomi RSS feed
IPS Suomi

IRAK: Kurdien ja arabien kuherruskuukausi ohi
Mohammad A. Salih Columbia, Yhdysvallat, 06.10.08 (IPS) - Aluekiistoista johtuva jännitys Irakin kurdien ja arabien välillä kasvaa samalla, kun sunnien ja shiiojen keskinäinen vastakkainolo lientyy.
INTIA: Elektroniikkajätteen tulvaa halutaan padota laeilla
Keya Acharya Bangalore, Intia, 06.10.08 (IPS) - Intia on hukkumassa vanhoihin tietokoneisiin, kännyköihin ja tulostimiin. Ympäristöliike vaatii tiukempia lakeja elektronisen jätteen käsittelystä.
SIERRA LEONE: Haamukoulujen tilalle oikeita oppilaitoksia
Lansana Fofana Freetown, 06.10.08 (IPS) - Magnus Kamara on erilainen koulutarkastaja: hänet on pestattu etsimään kouluja, joita ei ole olemassa.
MEKSIKO: Pääkaupunki turtui loputtomiin mielenosoituksiin
Diego Cevallos México, 06.10.08 (IPS) - Alastomat intiaanit tai keppejä heiluttavat opettajat liikenteen tukkeena ovat arkipäivää Meksikon pääkaupungissa Méxicossa, jossa järjestetään 250 mielenosoitusta kuukaudes
PAKISTAN: Itsemurhaiskut eivät lopu sotimalla, demokratia paras lääke
Beena Sarwar Karachi, Pakistan, 29.09.08 (IPS) - Globaali terrorismi näyttää nivoutuvan yhteen Pakistanin kotikutoisen terrorin kanssa. Asiantuntijoiden mukaan ongelmaan ei löydy helppoja sotilaallisia ratkaisuja.
BRASILIA: Rion kuntavaaleissa jännitystä on liiaksi asti
Mario Osava Rio de Janeiro, 29.09.08 (IPS) - Brasilian Rio de Janeiron kuntavaaleissa riittää jännitystä peloksi asti. Faveloissa eli köyhien slummeissa sotilaat yrittävät estää kiivaan vaalitaistelun muuttumista veriseksi.

 
Subscribe to Suomi RSS feed

directory of related sites

Fennica-aluehakemisto - Suomen kuntien, yritysten, yhteisöjen ja ihmisten kotisivuja.

Lääninhallitukset - Hallitusten tehtävät, läänikartat ja kuntaluettelot.

Suomi related videos
I found this clip from another site. A great piece of Finnish ice hockey history. ...
Next Video

 

HOMEADVERTISINGABOUT US

articlesartsbusinesscomputersgameshealthhospitalshomekids & teensnewsmobilephysiciansrecreationreferenceregionalscienceshoppingsocietysportsworld


Submit a Site About Become an Editor